torstai 3. huhtikuuta 2014

Positiivisen ajattelun voima

Tänään on ollut hyvä päivä. Niinkuin melkein joka päivä muulloinkin elämässäni. Tänään olin asioimassa kaupungilla ja huomasin taas miten avoimuus, positiivisuus ja hymy voi saada ihmeitä aikaan ja miten ihana fiilis tulee näistä kohtaamisista, joilla on ehkä myös joku merkitys elämässäni tulevaisuudessa.

Olen tehnyt vuoden alussa rohkeita päätöksiä; irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta Oulussa ja muutin Seinäjoelle rakkauden perässä. Alku ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Pari muuttujaa on mahtunut matkaan mutta uskon silti vahvasti, että näillä kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa. Se mitä se on odottaa minua vielä tulevaisuudessa. Päätös on siis edelleen mielestäni elämäni paras. Ja positiivisen ajattelun voima on kantanut eteenpäin.

Tänään asioidessani kaupungilla minulla oli toinenkin ihana kohtaaminen; kahvihetki pienessä Seinäjokelaisessa kahvilassa.Viereisen pöydän vanha pappa alkoi jutustella ja tämän pienen mutta merkittävän keskustelun jälkeen tajusin, että itse kahvi ei ole pääasia vaan kaikki mikä tapahtuu sen ääressä/ympärillä. Voi kumpa joskus saisikin kuulla ne kaikki tarinat mitä ihmiset kertovat kahvikupin ääressä. Jutusteluhetken jälkeen jäin istumaan ikkunapöytään tuijotin aurinkoista keväistä katukuvaa ikkunasta ja mietin kuinka kiitollinen ja onnellinen olen kaikesta mitä minulla on <3 Valtaisa onnellisuuden kuohu vyöryi ylitseni ja kyynel melkein valui silmäkulmasta.

Muistakaa ihmiset kiitollisuus, pienet asiat ovat tärkeimpiä ja niistä tulee ehkä joskus suuria ja merkittäviä. <3

2 kommenttia: