Miten tämä itsensä motivoiminen voikin olla niin vaikeaa :/ Ennen raskautta treenasin lähes joka päivä, joko juosten, hiihtäen, suunnistaen, salilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Raskauden myötä tulleiden pahoinvoinnin ja selkäkipujen vuoksi liikkuminen jäi todella vähäiseksi raskausaikana. Nyt raskauden jälkeen uniongelmat ja ruokahaluttomuus ovat vaikeuttaneet treenaamista, ei ole poweria treenata kun ei saa polttoainetta ja kun ei saa polttoainetta on entistä väsyneempi.
Viime aikoina uniongelmat ovat menneet hiukan parempaan suuntaan, välillä saa nukutuksi jopa ilman lääkkeitä. Huomaa heti miten paljon pirteämpi on ja miten paljon enemmän jaksaa kiinnostua kaikesta kuten esim. treenaamisesta kun on saanut nukuttua. Lähtötilanne on siis tämä--> lihakset ovat kadonneet täysin ja juoksukunto on nollassa. Nyt ymmärrän miten monista se liikunnan aloittaminen tuntuu niin vaikealta. Itse olen koko tähän astisen elämäni kilpaurheillut tai harrastellut aktiivisesti omaksi iloksi, joten tämän hetkinen rapakuntoisuus on täysin uutta. Miten siis motivoida itsensä liikkumaan? Tekosyitä kuten ajanpuute on niin helppo keksiä.
Kun katson tuossa lattialla olevia painoja niin...hmm... ne eivät kiinnosta yhtään! En ole tippaakaan kotona treenaaja tyyppiä. Pitäisi päästä salille tai ryhmäliikuntatunneille. Jotenkin se fiilis mikä ryhmäliikuntatunnilla on muine ihmisineen ja musiikkeineen on aivan erilailla motivoivaa kun nuo painot tuossa lattialla!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti